Metsäliitto Osuuskunta maksaa perusosuuksille 6,0 %:n koron


Metsä Group lehdistötiedote 5.5.2017

Metsäliitto Osuuskunnan edustajisto päätti 4.5.2017 pitämässään varsinaisessa kokouksessa omistajajäsenten osuuspääomille maksettavista osuuskoroista. Metsäliitto Osuuskunta maksaa jäsenen sijoittamille sääntömääräisille perusosuuksille vuoden 2016 tuloksen perusteella korkoa 6,0 prosenttia (vuodelta 2015: 6,0 prosenttia). A-lisäosuuspääomalle maksetaan korkoa 5,5 prosenttia (5,5) ja B-lisäosuuspääomalle 2,5 prosenttia (3,0).

Osuuskorot maksetaan jäsenille 11.5.2017. Korkoa maksetaan vuodelta 2016 yhteensä 51,5 miljoonaa euroa (50,4). Maksettava summa vastaa yli neljää euroa jokaista jäseneltä 2016 vastaanotettua puukuutiometriä kohti.

Hallintoneuvoston erovuoroisista jäsenistä uudelleen valittiin maanviljelijä Johan Björkenheim Isostakyröstä, metsätalousyrittäjä Teuvo Hatva Kajaanista, agrologi Ville Hirvonen Rääkkylästä, maanviljelijä Antti Isotalo Alahärmästä, toiminnanjohtaja Risto Junttila Kemijärveltä, ​asiantuntija, maanviljelijä Airi Kulmala Nousiaisista, maa- ja metsätalousyrittäjä Juha Paajanen Savonlinnasta ja maanviljelijä Anders Wasström Raaseporista.

Jussi Linnaranta valittiin aiemmin Metsäliitto Osuuskunnan hallitukseen 1.1.2017 alkaen. Hänen paikalleen hallintoneuvostoon valittiin maanviljelijä Jyrki Savolainen Laukaasta.

Agronomi Hannu Järvisen tilalle valittiin maanviljelijä Petri Lauttia Rengosta. Metsänhoitaja Hans-Erik Lindqvistin tilalle valittiin maanviljelijä Anders Lillandt Kristiinankaupungista.

Ikäpykälän vuoksi erovuorossa oli maaseutusihteeri Eero Ekman. Hänen tilalle valittiin maanviljelijä Ilkka Uusitalo Salosta.

Hallintoneuvosto valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajakseen maa- ja metsätalousyrittäjä Juha Paajasen ja varapuheenjohtajakseen yhteiskuntatieteiden maisteri Ahti Siposen.

 

METSÄ GROUP

Lisätietoja:
Juha Jumppanen, jäsenpalvelujohtaja, Metsä Group, puh. 050 3844 808
Juha Laine, viestintäjohtaja, Metsä Group, puh. 010 465 4541

 

 

www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Seuraa Metsä Groupia: Twitter LinkedIn Facebook YouTube Instagram Slideshare