Vincit Group Oyj: Vincit vahvistaa palvelumuotoiluosaamistaan ostamalla Linja Design Oy:n liiketoiminnan


Lehdistötiedote 9.10.2017 klo 8:45

Vincit vahvistaa palvelumuotoiluosaamistaan ostamalla Linja Design Oy:n liiketoiminnan

Vincit on ostanut Linja Designin koko liiketoiminnan. Yhteensä kymmenen henkilöä Helsingissä ja Tampereella työllistävä Linja suunnittelee digitaalisia tuotteita ja palveluita teollisuudelle. Linjan asiakkaita ovat esimerkiksi ABB, Airbus ja Ponsse. Kauppahinta on 0,9 M€ ja mahdollinen lisäkauppahinta enintään 0,6 M€.

Linja Designin Eljas Perheentupa: "Viime keväänä Suomen muotoilumarkkina meni koko lailla uusiksi, kun iso osa kilpailijoistamme yhdistyi ohjelmistoyhtiöiden kanssa. Kuulostelin työntekijöiden ja asiakkaiden tunnelmia ja tulin siihen tulokseen, että on parempi mennä muiden mukana kuin jäädä sinnittelemään yksinäisenä sutena. Vincit oli listallani ykkösenä. Soitin Mikolle, jonka numero oli vanhastaan kännykässäni, ja siitä se lähti. Nyt design-tiimin kasvu mahdollistaa meille muotoilun viemisen entistäkin voimakkaammin Vincitin palveluiden keskiöön."

Vincitin Mikko Kuitunen: "Yhteinen sävel Linjan kanssa löytyi nopeasti ja odotan innolla, kun Linjan somat tyypit liittyvät Vincitin tiimin osaksi. Vahvistamme tällä siirrolla design-osaamistamme ja otamme ennen kaikkea harppauksen IoT-designin saralla. Linjalla on pitkäaikaista kokemusta teknologiateollisuuden toimialasta sekä merkittäviä teollisuuden asiakkaita, joille pystymme tarjoamaan laajemminkin Vincitin palveluita."

Lisätietoja:

Vincit, perustaja Mikko Kuitunen, puhelin: +358 40 589 8316

Linja Design, perustaja Eljas Perheentupa, puhelin: +358 40 510 9010

www.vincit.fi/mediapankki/ 

Vincit lyhyesti:
Vincit tarjoaa modernia atk:ta möhlimättömyystakuulla. www.vincit.fi

Linja Design lyhyesti:
Linja muotoilee teollisten yritysten palveluita. www.linja.com