logo.png
Source: Taaleri Oyj

Taaleri rahoittaa Turun Ratapiha -hankkeen kehitysvaiheen

TAALERI OYJ                                 LEHDISTÖTIEDOTE                     16.4.2018

Taaleri rahoittaa Turun Ratapiha -hankkeen kehitysvaiheen

Taalerin kiinteistökehitysrahasto rahoittaa Turun Ratapihan Kehitys Oy:n kumppanina Turun Ratapiha -hankkeen kehitysvaihetta. Turun Ratapiha on yksi Turun kaupungin kärkihankkeista, jonka tavoite on valmistua vuonna 2022.

Hankkeesta suunnitellaan ympärivuotista perhematkailun kohdetta keskustan tuntumaan.

”Alueelle suunnitellaan elämyskeskusta sekä liikunta- ja toimintapuistoja. Ainutlaatuista kävijäkokemusta täydentävät erilaiset kulttuuri- ja näyttelytilat sekä monitoimiareena. Hanke vahvistaa Turun keskustan elinvoimaa matkailu- ja tapahtumakohteena”, Taalerin kiinteistösijoituksista vastaava johtaja Jouni Alho kertoo.

Helmikuussa Turun kaupunki käynnisti yhdessä kehitysyhtiön kanssa Ratapihan alueen kaavamuutoksen. Tavoitteena on, että asemakaavoitus on lainvoimainen vuoden 2019 loppuun mennessä. Lähes puolen miljardin euron ja 170 000 m2:n kaupunkikehityshankkeen rakennustyöt voitaisiin siten käynnistää vuoden 2020 aikana.

Kaavaluonnoksen pohjalta tullaan käynnistämään Turun Ratapiha -hankkeen arkkitehtikutsukilpailu toukokuussa 2018. Arkkitehtikilpailun voittaja valitaan viimeistään elokuussa 2018.

”Arkkitehtikilpailulla haetaan kansainvälisesti merkittävää 2020-luvun kaupunkikehityskokonaisuutta, joka yhdistää tapahtumaliiketoiminnan, perhematkailun, elämykset ja liikunnan”, Alho toteaa.

Lisäksi Taaleri on ilmoittanut järjestelevänsä rahoitusta Turun keskustan torin alle rakennettavaa pysäköintilaitosta varten. Yhtiö tutkii myös mahdollisuutta olla sijoittajana hankkeessa.

Taaleri
Viestintä

Lisätietoja:

Jouni Alho, johtaja, kiinteistörahastot, Taaleri, 050 305 4104, jouni.alho@taaleri.com

 

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy-konserni, Taaleri Sijoitus Oy-konserni, Taaleri Energia Oy-konserni sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, Inderes Oy, joka tuottaa analyysejä ja markkinainformaatiota sijoittajille ja Ficolo Oy, joka kehittää datakeskuksia.

Taalerilla oli joulukuun 2017 lopussa hallinnoitavia varoja 5,6 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 4 400. Taaleri Oyj:llä on noin 3 900 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi
www.inderes.fi

Taaleri Twitterissä


 Sophie Jolly, viestintäjohtaja, sophie.jolly@taaleri.com, puh. 040 828 7317