Tulikivi Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset ja hallituksen järjestäytyminen


 TULIKIVI OYJ                                                VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

                                                                       20.4.2018 klo 13.00


TULIKIVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Tulikivi Oyj:n varsinainen yhtiökokous 19.4.2018 vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2017 sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Osinkoa ei jaeta. Yhtiökokous päätti toimenpiteistä yhtiön taloudellisen aseman tervehdyttämiseksi yhtiön oman pääoman laskettua alle puoleen osakepääomasta. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotukset koskien osakeannista päättämiseen, omien osakkeiden luovuttamiseen sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen.

1. Toimenpiteet yhtiön taloudellisen aseman tervehdyttämiseksi
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että hallitus jatkaa jo aloittamiaan toimenpiteitä ja selvittää muita mahdollisia toimenpiteitä, joiden kautta pyritään yhtiön taloudellisen aseman tervehdyttämiseen yhtiön oman pääoman ollessa alle puolet osakepääomasta.

2. Voitonjako
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, ettei osinkoa jaeta.

3. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkiot
Hallituksen jäsenen vuosipalkkio on 19.000 euroa. Vuosipalkkiosta 40 % maksetaan Tulikivi Oyj:n A-osakkeina. Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 4.500 euron kuukausipalkkio. Sihteerinä toimivalle hallituksen jäsenelle maksetaan 1.400 euron kuukausipalkkio. Hallituksen nimitysvaliokunnan ja tarkastusvaliokunnan jäsenille maksetaan kokouspalkkiota 330 euroa kokousta kohden. Tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaan.

4. Hallituksen jäsenet
Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin 6 jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin Jaakko Aspara, Markku Rönkkö, Paula Salastie, Reijo Svanborg, Jyrki Tähtinen ja Heikki Vauhkonen.

5. Tilintarkastaja
Tulikivi Oyj:n tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana Kirsi Jantunen, KHT.

6. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja sekä optio-oikeuksien ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan antaa seuraavasti: enintään 15.656.622 kappaletta A-sarjan ja 2.304.750 kappaletta K-sarjan osakkeita. Valtuutus sisältää oikeuden toteuttaa osakeanti myös osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla annilla edellyttäen, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Valtuutus sisältää oikeuden päättää maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen siten, että yhtiölle annettavien osakkeiden lukumäärä olisi enintään yksi kymmenesosa yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus sisältää myös oikeuden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta, jotka oikeuttavat saamaan maksua tai saatavan kuittaamista vastaan yhtiön osakkeita. Valtuutus sisältää oikeuden suorittaa yhtiön osakepalkkioita. Hallituksella on valtuutus päättää muista osakeanteihin ja osakkeiden luovuttamiseen liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa vuoden 2019 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

7. Hallituksen järjestäytyminen
Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajakseen Jyrki Tähtisen ja sihteeriksi Markku Rönkön. Hallituksen nimitysvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Jyrki Tähtinen ja jäseniksi Markku Rönkkö sekä Heikki Vauhkonen. Hallituksen tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Markku Rönkkö ja jäseniksi Reijo Svanborg ja Heikki Vauhkonen.

TULIKIVI OYJ
Jyrki Tähtinen
Hallituksen puheenjohtaja

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puhelin 0403 063 100
-    hallituksen puheenjohtaja Jyrki Tähtinen p. 0400 406 509
-    toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen p. 0207 636 555

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet