Source: Technopolis

Technopolis investoi 25 miljoonaa euroa keskustakampuksen laajentamiseen Oulussa

TECHNOPOLIS OYJ                    SIJOITTAJAUUTINEN                    6.6.2018 klo 15:00


Technopolis investoi 25 miljoonaa euroa keskustakampuksen laajentamiseen Oulussa


Technopolis on päättänyt 25 miljoonan euron laajennusinvestoinnista Oulun Ydinkeskustan kampuksella. Rakennustyöt alkavat arviolta heinäkuussa 2018 rakennuslupapäätöksen jälkeen. Kampus valmistuu arviolta maaliskuussa 2020.

”Tämä on meille strateginen investointi”, sanoo Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang. ”Yksi tavoitteistamme on ollut luopua vanhemmista kiinteistöistä kaupungin ulkopuolella ja investoida uusiin, joustaviin työtiloihin kaupungin keskustassa. Sekä Oulun että koko Suomen talouden tilanne on tällä hetkellä suotuisa, mikä tukee sekä toimitilojen kysyntää että vuokrakasvua. Nyt on aika pelata rohkeasti Oulussa”, hän jatkaa.

Ydinkeskustan toinen vaihe kasvattaa kampuksen vuokrattavaa pinta-alaa 8 400 m2:llä ja nostaa kokonaispinta-alan yli 19 000 m2:iin. Hankkeeseen kuuluu myös pysäköintihalli, joka kasvattaa pysäköintipaikkojen määrän yli neljäänsataan. Investoinnin alkutuotto on arviolta 7,2 % ja vakiintunut tuotto 8,4 %. Uudelle rakennukselle on tavoitteena saada kultatason LEED-sertifikaatti (Leadership in Energy and Environmental Design).

”Olemme innoissamme siitä, että saamme kasvatettua tarjontaamme Oulun keskustassa, ja että kampus valmistuu. Nykyisten tilojemme vajaakäyttöaste Oulun ydinkeskustassa on selvästi keskusta-alueen markkinakeskiarvoa matalampi, mikä lupaa hyvää tämän projektin onnistumisen kannalta. Oulussa on kysyntää uudenaikaisille, laadukkaille toimistotiloille, joista löytyy lisäksi monipuoliset ja laadukkaat palvelut yrityksille ja henkilöstölle”, sanoo Marko Lind, Technopolis Oyj:n Oulun toiminnoista vastaava johtaja.


Technopolis Oyj

Lisätietoja:
Keith Silverang
Toimitusjohtaja
Puh. 040 566 7785


Technopolis on työympäristöjen asiantuntija. Tarjoamme joustavia ja tehokkaita toimitiloja, coworking-tiloja ja niihin liittyviä palveluita. Hoidamme kaiken työtilojen suunnittelusta sekä aula- ja kokouspalveluista ravintoloihin ja siivoukseen. Olemme sitoutuneet asiakastyytyväisyyteen ja omistaja-arvon kasvattamiseen. Meillä on 17 kampusta, joissa toimii 1 600 asiakasyritystä ja niiden 50 000 työntekijää kuudessa maassa Pohjoismaissa ja Itämeren alueella. Technopolis Oyj (TPS1V) on listattu Nasdaq Helsingin pörssiin. www.technopolis.fi