Taaleri arvioi vuoden 2018 liikevoittoprosentin pysyvän samalla tasolla kuin vuonna 2017


TAALERI OYJ                                 PÖRSSITIEDOTE                          19.12.2018

Taaleri arvioi vuoden 2018 liikevoittoprosentin pysyvän samalla tasolla kuin vuonna 2017 

Taaleri Oyj:n hallitus on tänään 19.12.2018 tehnyt päätöksen, että Taalerin omistamat Fellow Finance Oyj:n osakkeet ovat myytävissä, jonka vuoksi Fellow Finance Oyj:n osakkeet tulee kirjata Taalerin taseessa käypään arvoon. Taaleri kirjaa IFRS-säännösten mukaisesti hallituksen päätöksen johdosta noin 10 miljoonan euron voiton tulokseensa vuoden 2018 toisella vuosipuoliskolla.

Taaleri Sijoitus Oy kirjaa noin 3 miljoonan euron tappion vuoden 2018 tulokseensa johtuen siitä, että Taaleri Geoenergia Ky:n sijoitus Saksassa sijaitsevaan geotermistä energiaa tuotannossaan hyödyntävään sähköntuotantohankkeeseen on epäonnistunut. Hankkeessa porattiin yksi tuotantokaivo ja suoritettujen testien perusteella voitiin todeta, että kyseisen hanke ei ole kaupallisesti jatkokehityskelpoinen ja Taaleri on päättänyt luopua projektista. Taalerilla ei ole muita geotermisiä henkkeita. 

Taaleri arvioi vuoden 2018 liikevoittoprosentin pysyvän samalla tasolla kuin vuonna 2017. Taalerin pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet säilyvät ennallaan.

Taaleri
Viestintä

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Juhani Elomaa, Taaleri Oyj, 040 778 9020, juhani.elomaa@taaleri.com

Viestintäjohtaja Sophie Jolly, Taaleri Oyj, 040 828 7317, sophie.jolly@taaleri.com




Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy-konserni, Taaleri Sijoitus Oy-konserni, Taaleri Energia Oy-konserni sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, Ficolo Oy, joka kehittää datakeskuksia sekä Turun Toriparkki Oy ja Munkkiniemi Group Oy, jotka ovat kiinteistöhankeyhtiöitä.

Taalerilla oli kesäkuun 2018 lopussa hallinnoitavia varoja 6,0 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 4 600. Taaleri Oyj:llä on noin 4 100 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi

Taaleri Twitterissä

 

 Sophie Jolly, viestintäjohtaja, sophie.jolly@taaleri.com, puh. 040 828 7317