ELECSTER OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 13.8.2020 KLO 8:30
ELECSTERILLÄ HYVÄ VUOSINELJÄNNES
ELECSTER -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. – 30.6.2020
YHTEENVETO
Tammi-kesäkuu:
- Liikevaihto 20,1 MEUR (1-6/2019: 20,9 MEUR)
- Liikevoitto 2,1 MEUR (1,3 MEUR)
- Tulos ennen veroja 2,2 MEUR (0,8 MEUR)
- Tulos/osake 0,45 EUR (0,14 EUR)
- Omavaraisuusaste 49,7 % (49,3 %)
Huhti-kesäkuu:
- Liikevaihto 10,9 MEUR (4-6/2019: 11,0 MEUR)
- Liikevoitto 1,3 MEUR (0,8 MEUR)
- Tulos ennen veroja 0,9 MEUR (0,6 MEUR)
- Tulos/osake 0,19 EUR (0,10 EUR)
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
EKP:n neuvoston kesäkuisessa talouskatsauksessa mainitaan, että koronaviruspandemia on lamauttanut maailmantalouden. Valtioiden toimet viruksen leviämisen hillitsemiseksi ovat johtaneet talouden toiminnan nopeaan supistumiseen. Useissa maissa on viime aikoina alettu purkaa rajoituksia, mutta purkaminen on todennäköisesti hyvin hidasta. Etenkin nousevissa markkinatalousmaissa taloudellinen toiminta on kärsinyt raakaaineiden hintojen romahduksesta, rahoitusolojen tiukentumisesta ja pääomapaosta. Tuoreimmat tiedot vahvistavat, että rajoituksilla on raju ja perinpohjainen vaikutus talouteen. Maailmantalouteen kohdistuvan sokin vuoksi eurojärjestelmän asiantuntijoiden kesäkuun 2020 kokonaistaloudellisissa arvioissa ennakoidaan, että euroalueen ulkopuolisen maailmantalouden BKT supistuu tänä vuonna 4,0 %. Supistuminen on nopeampaa ja tapahtuu suuremmassa mittakaavassa kuin vuosien 2008–2009 finanssikriisissä.
Elecsterin toinen vuosineljännes sujui verrattain hyvin huomioiden erittäin poikkeuksellisen toimintaympäristön. Koronapandemian vastaiset rajoitustoimenpiteet eivät ole kohdistuneet voimakkaasti asiakaskuntaamme ja sen vuoksi myös Elecsterin toiminnan volyymi on ollut normaalilla tasolla.
Pakkausmateriaalien toimitusvolyymi nousi viime vuoteen verrattuna.Toisella vuosineljänneksellä meijerikonetoimitusten määrä nousi ensimmäiseen vuosineljännekseen nähden, mutta jäimme konetoimituksissa vertailuvuodesta, joka oli hieman tavanomaista tasoa parempi. Positiivinen asia raportointikaudella oli, että vaikka vallitsevaan tilanteeseen toimintaympäristössä liittyy poikkeuksellisen paljon epävarmuutta, joka ei suosi investointipäätösten tekemistä, onnistuimme saamaan päätökseen useita kauppoja, joiden toimituksista osa ajoittui toiselle vuosineljännekselle ja osa loppuvuodelle.
Raaka-aineiden ja komponenttien riittävyys on pyritty varmistamaan kasvattamalla vaihto-omaisuutta. Toistaiseksi emme ole joutuneet kärsimään saatavuusongelmista. Myös henkilöstömme on pysynyt terveenä ja toimintakykyisenä.
Kiinan yksikkömme tuotannollinen toiminta on keskeytetty huonon kannattavuuden vuoksi ja selvitämme vaihtoehtoisia toimintamalleja.
LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA
Tammi-kesäkuu
Konsernin liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 20,1 milj. euroa (20,9 milj. euroa). Liikevaihto laski 3,5 % edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevaihdon hienoisesta laskusta huolimatta liikevoitto kasvoi selvästi ollen 2,1 milj. euroa (1,3 milj. euroa). Tulokseksi ennen veroja muodostui 2,2 milj. euroa (0,8 milj. euroa).
Huhti-kesäkuu
Konsernin toisen kvartaalin liikevaihto oli 10,9 milj. euroa (11,0 milj. euroa). Kvartaalin liikevoitto oli 1,3 milj. euroa (0,8 milj. euroa), missä kasvua edelliseen vuoteen verrattuna on 71,4 %. Tulos ennen veroja nousi 0,9 milj. euroon (0,6 milj. euroa).
Konsernitaseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 51,5 milj. euroa (52,6 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 49,7 % (49,3 %). Korollisen vieraan pääoman määrä oli 20,7 milj. euroa (20,4 milj.euroa).
SEGMENTTIEN TULOS
Teollisuustuote-segmentin liikevaihto tammi-kesäkuussa laski 2,4 % vertailuajankohdasta ja oli 16,6 milj. euroa (17,0 milj. euroa). Liikevoitto oli 2,2 milj. euroa (1,3 milj.euroa) eli 13,4 % (7,9 %)
liikevaihdosta.
Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana konetoimitusten liikevaihto laski vertailuvuoteen verrattuna. Pakkausmateriaalitoimitusten määrä sen sijaan oli edellisvuotta korkeammalla tasolla. Kannattavuus oli katsauskaudella selvästi edellisvuotta parempi. Osaltaan tähän vaikutti raaka-aineiden hintakehitys, joka oli alkuvuodesta suotuisa.
Kuluttajatuote-segmentin liikevaihto laski hiukan vertailuvuodesta ja oli 2,2 milj. euroa (2,3 milj. euroa) tuloksen jäädessä niukasti tappiolliseksi.
Alihankintapalveluja tarjoavan Muut toiminnot-segmentin liikevaihto pieneni 16,9 % edellisvuoteen nähden ja oli 1,5 milj. euroa (1,8 milj. euroa). Tulos painui tappiolliseksi.
Liikevaihto liiketoimintasegmenteittäin
Liikevaihto (1000 €) | 1-6/2020 | 1-6/2019 | 1–12/2019 |
Teollisuustuotteet | 16.638 | 17.048 | 32.143 |
Kuluttajatuotteet | 2.174 | 2.268 | 4.255 |
Muut | 1.480 | 1.782 | 3.367 |
Segmenttien välinen | -164 | -235 | -379 |
Konserni yhteensä | 20.128 | 20.864 | 39.385 |
Liikevoiton jakautuminen liiketoimintasegmenteittäin
Liikevoitto (1000 €) | 1-6/2020 | 1-6/2019 | 1-12/2019 |
Teollisuustuotteet | 2.224 | 1.341 | 2.318 |
Kuluttajatuotteet | -25 | -98 | -116 |
Muut | -87 | 67 | -5 |
Segmenttien välinen | 4 | 15 | 19 |
Konserni yhteensä | 2.116 | 1.325 | 2.215 |
Varallisuuden jakautuminen liiketoimintasegmenteittäin
Varallisuus (1000 €) | 1-6/2020 | 1-6/2019 | 1-12/2019 |
Teollisuustuotteet | 35.304 | 36.156 | 35.771 |
Kuluttajatuotteet | 4.607 | 4.599 | 4.522 |
Muut | 3.301 | 3.365 | 3.144 |
Eliminoinnit | -58 | -159 | -54 |
Kohdistamaton | 8.392 | 8.626 | 6.729 |
Konserni yhteensä | 51.546 | 52.587 | 50.112 |
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 23.4.2020. Yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset, mukaan lukien hallituksen valtuudet omien osakkeiden hankkimisesta sekä luovuttamisesta, on julkaistu 23.4.2020 päivätyssä pörssitiedotteessa.
INVESTOINNIT
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 0,8 miljoonaa euroa (1,3).
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 296(304), josta ulkomailla 166 (172). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 296(310).
OSAKKEET
Elecster Oyj:n osakepääoma 30.6.2020 oli 3.151.939,29 euroa ja osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton.
Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä. Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 8,50 euroa ja alin 4,90 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 6,60 euroa. Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli
161 356 kpl (8,9 % A-osakkeiden määrästä).
Hallitus ei ole katsauskaudella käyttänyt valtuutustaan hankkia tai luovuttaa omia osakkeita. Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita.
Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle laskemiseen.
Yhtiö ei ole saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.
NÄKYMÄT JA LÄHIAJAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT
EKP:n neuvoston arvio maailmantalouden ja – kaupan kehityksestä perustuu näkemykseen , jossa ensimmäisen ja toisen vuosineljänneksen rajun supistumisen jälkeen maailman talouskasvun arvioidaan alkavan elpyä kolmannella vuosineljänneksellä.
Maailmankaupassa kriisin vaikutus on vielä vakavampi, kun logistiikan häiriöt ja rajojen sulkeminen pahentavat tilannetta. Lisäksi ulkomaankauppa on myötäsyklistä, joten se heijastelee talouskasvun vaihteluja, erityisesti taantumissa. Vaikka maailmantalouden kasvunäkymät ovat heikentyneet jyrkästi, näkymiin liittyvät riskit painottuvat vielä arvioitua heikomman kasvun suuntaan. Erityisesti pandemian vaikutuksesta voi tulla tällä hetkellä odotettua voimakkaampi ja pitkäaikaisempi. Muita riskejä liittyy esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden entistä suurempaan uutisherkkyyteen, tuotannon tarjontaverkostojen rakenteellisiin muutoksiin ja mahdolliseen protektionismin lisääntymiseen.
Vaikka ulkoinen toimintaympäristö on kaikkea muuta kuin luottamusta herättävää uskomme, että elintarvikeketjussa toimivien asiakkaidemme toiminta ei kärsi jatkossakaan mainittavasti pandemian johdosta säädettävistä rajoitustoimenpiteistä ja siten toimintamme volyymi pysyy samalla tasolla kuin ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Viime vuoden jälkimmäinen puolisko oli erityisesti meijerikoneiden toimitusvolyymin suhteen vaatimaton ja siten uskomme loppuvuonna ylittävämme vertailuvuoden tason.
Taloudellinen ohjeistus (ennallaan)
Koko vuoden osalta arvioimme liikevaihdon kasvavan ja osakekohtaisen tuloksen paranevan edelliseen vuoteen verrattuna.
KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
Tuhatta euroa | 4-6/2020 | 4-6/2019 | 1-6/2020 | 1-6/2019 | 1-12/2019 |
LIIKEVAIHTO | 10.892 | 10.975 | 20.128 | 20.864 | 39.385 |
Valmiiden ja keskeneräisten varastojen muutos | -855 | -718 | -430 | -435 | -170 |
Valmistus omaan käyttöön | 27 | 27 | 85 | ||
Liiketoiminnan muut tuotot | 80 | 91 | 148 | 350 | 504 |
Materiaalit ja palvelut | -4.393 | -4.543 | -9.084 | -9.802 | -19.252 |
Henkilöstökulut | -2.398 | -2.353 | -4.753 | -4.712 | -9.462 |
Poistot ja arvonalentumiset | -468 | -496 | -955 | -982 | -1.960 |
Liiketoiminnan muut kulut | -1.517 | -2.200 | -2.938 | -3.985 | -6.915 |
LIIKEVOITTO | 1.340 | 783 | 2.116 | 1.325 | 2.215 |
Rahoitustuotot ja –kulut | -420 | -218 | 49 | -529 | -736 |
TULOS ENNEN VEROJA | 920 | 564 | 2.165 | 796 | 1.479 |
Tuloverot | -218 | -175 | -527 | -238 | -507 |
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 703 | 390 | 1.638 | 558 | 972 |
TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN | |||||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | 718 | 376 | 1.682 | 538 | 985 |
Määräysvallattomille omistajille | -16 | 14 | -44 | 20 | -13 |
Tulos/osake | 0,19 | 0,10 | 0,45 | 0,14 | 0,26 |
LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
TILIKAUDEN TULOS | 703 | 390 | 1.638 | 558 | 972 |
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: | |||||
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | 806 | 62 | -1.736 | 1.264 | 1.579 |
Rahavirran suojaus | 0 | 0 | 0 | 1 | 2 |
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 1.509 | 452 | -98 | 1.823 | 2.553 |
TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN | |||||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | 1.524 | 437 | -53 | 1.802 | 2.564 |
Määräysvallattomille omistajille | -15 | 14 | -45 | 21 | -12 |
KONSERNITASE, IFRS
Tuhatta euroa | 30.6.2020 | 30.6.2019 | 31.12.2019 |
VASTAAVAA | |||
PITKÄAIKAISET VARAT | |||
Aineettomat oikeudet | 166 | 190 | 166 |
Aineelliset hyödykkeet | 14.343 | 14.466 | 15.158 |
Muut osakkeet ja osuudet | 420 | 420 | 420 |
Pitkäaikaiset saamiset | 2.373 | 1.726 | 1.941 |
Laskennalliset verosaamiset | 449 | 408 | 409 |
Pitkäaikaiset varat yhteensä | 17.749 | 17.210 | 18.094 |
LYHYTAIKAISET VARAT | |||
Vaihto-omaisuus | 16.800 | 17.003 | 16.637 |
Myyntisaamiset ja muut saamiset | 9.040 | 10.141 | 9.047 |
Tuloverosaaminen | 257 | 281 | 55 |
Rahavarat | 7.700 | 7.951 | 6.279 |
Lyhytaikaiset varat yhteensä | 33.797 | 35.377 | 32.018 |
VASTAAVAA | 51.546 | 52.587 | 50.112 |
VASTATTAVAA | |||
OMA PÄÄOMA | |||
Osakepääoma | 3.152 | 3.152 | 3.152 |
Ylikurssirahasto | 4.239 | 4.239 | 4.239 |
Arvonmuutosrahasto | 0 | -1 | 0 |
Muut Rahastot | 93 | 94 | 95 |
Muuntoerot | -1 | 141 | 169 |
Kertyneet voittovarat | 17.048 | 17.058 | 17.792 |
Määräysvallattomat omistajat | 977 | 1.056 | 1.022 |
Oma pääoma yhteensä | 25.508 | 25.738 | 26.468 |
VIERAS PÄÄOMA | |||
Laskennallinen verovelka | 359 | 386 | 381 |
Pitkäaikainen vieras pääoma | 13.865 | 14.408 | 12.029 |
Lyhytaikainen vieras pääoma | 11.814 | 12.055 | 11.234 |
VASTATTAVAA | 51.546 | 52.587 | 50.112 |
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
Tuhatta euroa | 1-6/2020 | 1-6/2019 | 1-12/2019 |
Liiketoiminnan rahavirta | |||
Tilikauden voitto | 1.638 | 558 | 972 |
Oikaisut tilikauden tulokseen | 1.339 | 1.785 | 3.297 |
Käyttöpääoman muutos | -525 | 718 | 462 |
Maksetut korot ja muut rahoituserät | -213 | -267 | -449 |
Saadut korot ja osingot | 23 | 18 | 51 |
Maksetut verot | -679 | -313 | -437 |
Liiketoiminnan rahavirta | 1.583 | 2.499 | 3.896 |
Investointien rahavirta | |||
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -740 | -1.309 | -2.799 |
Käyttöomaisuuden myynti | 9 | 163 | 198 |
Pitkäaikaisten saamisten muutos | 9 | -2 | -2 |
Investointien rahavirta yhteensä | -722 | -1.148 | -2.603 |
Rahoituksen rahavirta | |||
Pitkäaikaisten lainojen muutos | 2.545 | 2.954 | 167 |
Lyhytaikaisten lainojen muutos | -715 | -2.584 | -1.435 |
Maksetut osingot | -861 | -1.235 | -1.285 |
Rahoituksen rahavirta | 968 | -865 | -2.553 |
Rahavarojen muutos | 1.829 | 486 | -1.261 |
Rahavarat kauden alussa | 6.279 | 7.140 | 7.140 |
Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus | -408 | 325 | 400 |
Rahavarat kauden lopussa | 7.700 | 7.951 | 6.279 |
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
a. Osakepääoma
b. Ylikurssirahasto
c. Arvonmuutosrahasto
d. Muut rahastot
e. Muuntoerot
f. Voittovarat
g. Yhteensä
h. Vähemmistöosuus
i. Yhteensä
Tuhatta euroa | a. | b. | c. | d. | e. | f. | g. | h. | i. |
OMA PÄÄOMA 1.1.2020 | 3.152 | 4.239 | 0 | 95 | 169 | 17.792 | 25.446 | 1.022 | 26.468 |
Osingonjako | -862 | -862 | -862 | ||||||
Kokonaistulos | 0 | -2 | -170 | 119 | -53 | -45 | -98 | ||
OMA PÄÄOMA 30.6.2020 | 3.152 | 4.239 | 0 | 93 | -1 | 17.048 | 24.531 | 977 | 25.508 |
Tuhatta euroa | a. | b. | c. | d. | e. | f. | g. | h. | i. |
OMA PÄÄOMA 1.1.2019 | 3.152 | 4.239 | -2 | 93 | 49 | 16.587 | 24.118 | 1.084 | 25.202 |
Osingonjako | -1.237 | -1.237 | -50 | -1.287 | |||||
Kokonaistulos | 1 | 1 | 92 | 1.707 | 1.802 | 21 | 1.823 | ||
OMA PÄÄOMA 30.6.2019 | 3.152 | 4.239 | -1 | 94 | 141 | 17.058 | 24.683 | 1.056 | 25.738 |
KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET
Tuhatta euroa | 30.6.2020 | 30.6.2019 | 31.12.2019 |
Omasta puolesta annetut vakuudet | |||
Kiinteistökiinnitykset | 5.013 | 5.013 | 5.013 |
Yrityskiinnitykset | 11.301 | 11.133 | 11.133 |
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
Tuhatta euroa | 1-6/2020 | 1-6/2019 | 1-12/2019 |
Liikevaihto | 20.128 | 20.864 | 39.385 |
Liikevaihdon kasvu, % | -3,5 | -0,9 | -6,6 |
Liikevoitto | 2.116 | 1.325 | 2.215 |
% liikevaihdosta | 10,5 | 6,4 | 5,6 |
Tulos ennen veroja | 2.165 | 796 | 1.479 |
% liikevaihdosta | 10,8 | 3,8 | 3,8 |
Tilikauden tulos (emoyhtiön osakkeenomistajille) | 1.682 | 538 | 985 |
% liikevaihdosta | 8,4 | 2,6 | 2,5 |
Oman pääoman tuotto, % | 12,6 | 4,4 | 3,8 |
Sijoitetun pääoman tuotto, % | 9,1 | 5,6 | 5,0 |
Korollinen vieras pääoma | 20.707 | 20.417 | 18.842 |
Rahavarat | 7.700 | 7.951 | 6.279 |
Nettovelkaantumisaste, % | 51,0 | 48,4 | 47,5 |
Omavaraisuusaste, % | 49,7 | 49,3 | 53,3 |
Taseen loppusumma | 51.546 | 52.587 | 50.112 |
Bruttoinvestoinnit | 802 | 1.346 | 2.904 |
Tilauskanta | 6.719 | 7.091 | 5.875 |
Tulos/osake, euroa | 0,45 | 0,14 | 0,26 |
Oma Pääoma/osake, euroa | 6,81 | 6,87 | 7,06 |
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä | 3.748.116 | 3.748.116 | 3.748.116 |
Konsernin vastuusitoumukset | 16.314 | 16.146 | 16.146 |
LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN
Tuhatta euroa | Q2/20 | Q1/20 | Q4/19 | Q3/19 | Q2/19 | Q1/19 |
Liikevaihto | 10.892 | 9.236 | 9.346 | 9.176 | 10.975 | 9.889 |
Liikevoitto | 1.340 | 776 | 217 | 673 | 783 | 543 |
Liikevoitto, % | 12,3 | 8,4 | 2,3 | 7,3 | 7,1 | 5,5 |
Kauden tulos | 718 | 964 | -22 | 469 | 376 | 162 |
Tulos/osake, euroa | 0,19 | 0,26 | -0,01 | 0,13 | 0,10 | 0,04 |
Puolivuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS -standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita. Katsauksen laadintaperiaatteet sekä tunnuslukujen laskentaperiaatteet ovat yhtenevät vuoden 2019 tilinpäätöksen kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen 2019 sivulta 39.
Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa, markkinoilla tai lainsäädännössä.
Kaikki taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summat saattavat poiketa esitetystä loppusummasta. Tunnusluvut on laskettu käyttäen tarkkoja arvoja.
Konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1.1. – 30.9.2020 julkaistaan 5.11.2020.
Lisätiedot: toimitusjohtaja Arto Kinnunen, puh. 0400 191 980
ELECSTER OYJ
Hallitus
JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elecster.fi